Awards-voittajien terveisiä, Veripalvelu: “Olemme markkinoinnissa miesten perään”

16/09/2020

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu teki Mestiksen kanssa kolmen ja puolen vuoden yhteistyösopimuksen vuonna 2019, ja voitti yhteistyöllä myös palkinnon Sponsorointi & Tapahtumat Awardseissa. Menestyksekästä kampanjaa on reilu vuosi takana, kaksi edessä, ja hyvä niin, sanoo Veripalvelun markkinointikumppanuuksista vastaava Kaisu Maijala.

“Miehet eivät niin herkästi lähde verenluovuttajiksi eivätkä välttämättä edes näe meidän viestintäämme. Siksi Mestiksen kanssa tehty Hengenpelastajaliiga-yhteistyö on ollut meille todella toimiva monella tavalla. Olemme tavoittaneet uusia yleisöjä kampanjalla, ja jo ensimmäisen vuoden aikana saimme huikean määrän luovuttajia pelillistämällä luovutuksen seurojen välillä. Kampanja on monella tavalla oppikirjamalli onnistuneesta yhteistyöstä – molempien osapuolien tarpeet ja toiveet tulevat huomioiduiksi”, Maijala kiteyttää.

Hengenpelastajaliiga saa jatkoa myös tällä kaudella, haastavasta koronatilanteesta huolimatta. Verenluovuttajille on jatkuva tarve nytkin, 800-900 jokaiselle päivälle. Miehiä kalastellaan Veripalvelussa edelleen, sillä he ovat luovuttajina usein erinomaisia; etenkin nuorilla miehillä hemoglobiini on useimmiten hyvä ja 50 kg painorajakin ylittyy. Miehet voivat myös luovuttaa naisia useammin. Varsinkin pari-kolmekymppisinä heitä näkyy kuitenkin varsin vähän. Siksi miespuolisten luovuttajien aktivointi on edelleen Veripalvelussa tapetilla.

“Kumppanikampanjoista tuorein on käynnissä Autourheiluliiton (AKK Sports Oy) kanssa: paikalliskerhot kisaavat aktiivisimman luovuttajan tittelistä. Turvassa Tiellä –liikennekasvatusohjelman puitteissa toteutettavan kampanjan nokkana toimii MM-rallikuski Kalle Rovanperä. Meidän onneksi, Kallella on mennyt ratin takana hyvin. Nyt olemme markkinoinnissa miesten perään: missä miehet, siellä olemme myös me”, Maijala naurahtaa.

Kaikki yritykset ja yhteisöt ovat yhtä lailla tervetulleita osallistumaan talkoisiin esimerkiksi perustamalla VeriRyhmän eli säännöllisen luovutusporukan.

Mukaan pääsee täältä www.veripalvelu.fi/ryhmat

Top
X