Kuvaus

Sponsoroinnin suunnittelu

Gummerus halusi juhlistaa näyttävästi ja mieleenpainuvasti kirjakustantamon 150 vuotista taivalta. Tavoitteena oli kiittää kustantamon asiakkaita, sidosryhmiä ja työntekijöitä, jotka ovat olleet mukana yrityksen matkassa sekä läheisenä osana kustantamon toimintaa. Heille haluttiin tarjota ikimuistoinen juhlatilaisuus sekä jalkauttaa juhlavuoden viestiä Äänessä 150 vuotta.

Tapahtuman mitattavana tavoitteena oli saada paikalle yli 200 kutsuvierasta.

Toteutus

Suunnittelimme tilaisuuteen kokemuksellisen tapahtumakonseptin, minkä keskiössä on kirjallisuus ja sen punaisena lankana ääni. Jo tapahtuman nimi pohjusti unohtumattoman muistijäljen luomista. Hyödynsimme ääntä monipuolisesti ja yllättävästi koko tapahtuman elinkaaren ajan toteuttamalla juhlan tärkeimmät elementit, kuten tarjoilut, juonnot ja ohjelman kokemuksellisesti. Illan aikana toimme sidosryhmien ja kirjailijoiden äänet kuuluviin sekä nostimme esiin ajankohtaisia aiheita ja teoksia.
Juhlaan oli myös ennakkotuotettu historiikkivideo, joka vei osallistujat yrityksen 150-vuotiselle matkalle. Illassa kuultiin koskettavia juhlapuheita ja uniikkeja musiikkiesityksiä sekä lukuisia otteita kirjoista.

Yhdistelmällä mieleenpainuvia tapahtumaelementtejä luotiin tarina, jolla synnytetään vahvoja tunteita ja kokemuksia, joista jää pitkään kestävä jälki. Tapahtumalla itsestään ei ollut pitkän aikavälin viestintäsuunnitelmaa, vaan teeman pääviestiä jalkautettiin itse tapahtumassa kokemuksellisesti edellä mainituin keinoin.

Sponsoroinnin onnistumisen arviointi

Tapahtuma onnistui sekä tavotteisiin, että investointiin nähden erinomaisesti. Tapahtuman osallistujamäärä täyttyi (230 kutsuvierasta) ja asiakkaalta saatu palaute oli positiivista. Tapahtumalla oli suuri kokemuksellinen arvo, joka jätti muiston syvälle sidosryhmän sydämiin ja se vahvistaa brändimielikuvaa pitkällä aikavälillä.

Tapahtuman budjetti käytettiin erittäin tehokkaasti ja sillä mahdollistettiin paljon asioita aina tilan teemanmukaisesta rakentamisesta tapahtuman yltäkylläiseen sisältöön ja tarjoiluihin.

Tyhjään tapahtumatilaan rakennettiin kokonainen tapahtumamaailma, joka kalustettiin ja somistettiin teeman ilmeen ja asiakkaan brändin mukaisesti. Tapahtuman sisältö käsikirjoitettiin ja sinne tuotettiin kattavasti audiovisuaalista sisältöä sekä äänimaailmaa. Tapahtuman ohjelma sisälsi paljon erilaisia esiintyjiä, mm. 10-henkisen orkesterin, 30-henkisen kuoron, artistiduon, näyttelijöitä, dj:n sekä kaksi juontajaa. Lisäksi budjettiin sisältyi kolmen ruokalajin menu sekä vapaa juomatarjoilu läpi illan 320 hengelle. Asiakas koki, että toteutus oli kustannustehokas ja että he saivat vastinetta tapahtumainvestoinnille.

Asiakkaan palaute tapahtumasta liitteessä.

Sponsorointi ja Tapahtumat Awards järjestetään Maaliskuussa 2024.

Äänestä nyt

Tutustu myös näihin

Ei liittyviä caseja