Kuvaus

Valtra on toiminut JYPin pääyhteistyökumppanina vuodesta 2004 alkaen. Yhteistyöhön on kuulunut alusta alkaen rohkea ja järjestelmällinen toiminnallinen näkyvyys peliasuissa, fanituotteissa ja tapahtumissa. Tehdyt ratkaisut ja puhuttu kieli JYPin ja Valtran välillä perustuu yhteiseen arvopohjaan, joka on näkynyt myös JYPin pelitavassa. Termi ”traktorikiekko” on tullut suomalaiseen jääkiekkoon jäädäkseen. Valtra hyödyntää JYPiä näkyvyyden lisäksi alustana mm. asiakas- ja henkilöstötilaisuuksille.Valtra-kumppanuuden tiivistyminen ja JYPin uusi nousu kulminoitui ensimmäisen kerran keväällä 2009 JYPin voittaessa seurahistorian ensimmäisen Suomen mestaruuden. JYPin menestys ja tiivis Valtra-yhteistyö jatkuivat 2010-luvulle, jonka alkajaisiksi vuonna 2012, JYP voitti toisen Suomen mestaruutensa. Viimeisen kahden kauden aikana yhteistyö on kehittynyt digitalisaation avulla entistä tehokkaammaksi ja mitattavammaksi, mutta myös kansainvälisemmäksi. JYP voitti keväällä 2018 ensimmäisenä suomalaisena seurana Champions Hockey Leaguen. CHL-mestaruuden myötä pääyhteistyökumppani Valtra, sai ennen näkemätöntä huomiota koko kiekkoilevassa maailmassa.Valtran ja JYPin brändit ovat integroituneet vahvasti toisiinsa ja katsomossa saadaankin kuulla ja nähdä Valtra-sävytteisiä kannattajalauluja ja banderolleja.

Sponsoroinnin suunnittelu

Toteutus

Sponsoroinnin onnistumisen arviointi

Tutustu myös näihin

Ei liittyviä caseja