Kuvaus

Polarin ja kilpakuljettaja Valtteri Bottaksen välille solmitussa yhteistyössä kaksi vahvaa suomalaista brändiä yhdistävät voimansa viemään maailmalle viestiä suomalaisesta edistyksellisestä urheiluteknologiasta. Bottas on vannonut Polarin teknologian nimeen jo vuosia, ja yhteistyön virallistaminen oli kummallekin osapuolelle luonnollinen jatkumo.Yhteistyöllä pyrimme kommunikoimaan kummankin brändin yhteisiä arvoja, joita ovat luottamus suomalaiseen teknologiaosaamiseen, jatkuva kehitys ja usko teknologian rooliin kehityksen mahdollistamisessa.Yhteistyön ytimessä oli ”Knowledge is Progress” -kampanja, joka käynnistettiin poikkeuksellisen urheiluvuoden 2020 aikana. Useiden urheilutapahtumien ja -kilpailujen peruuntuessa, kampanjalla kannustettiin ihmiset maailmanlaajuisesti liikkeelle ja asettamaan itselleen omat urheilulliset tavoitteensa. Polarin osaamisen ja teknologian avulla sekä huippu-urheilijoiden kannustuksen motivoimana, ihmiset ympäri maailman osallistuivat kampanjaan.

Sponsoroinnin suunnittelu

Toteutus

Sponsoroinnin onnistumisen arviointi

Sponsorointi ja Tapahtumat Awards järjestetään Maaliskuussa 2024.

Äänestä nyt