Kuvaus

Taksi Helsinki oli refreshaamassa brändiään ja etsi keinoja uudella tavalla kertoa brändin luottamuksesta, turvallisuudesta ja laadusta. Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahdolla oli tarve kertoa sijainnistaan Olympiastadionilla. Yhteistyössä yhdistettiin Tahdon urheilukulttuurisisältö ja Taksi Helsingin aito liiketoiminta vahvistamalla Taksi Helsingin brändiin liitettävää turvallisuutta, luottamusta ja laatua.
Yhteistyössä tuotettiin kolmen jakson videosisältösarja, jossa kussakin jaksossa tunnettu urheilijamestari hyppää taksin kyytiin matkalla Tahtoon. Taksikyydin turvallisessa ilmapiirissä urheilijamestarit kertoivat ainutlaatuisella ja ennen kuulemattomalla tavalla omasta urastaan ja elämästään. Mestareiden omia urheilijatarinoita kertoivat omilla taksimatkoillaan F1 osakilpailuvoittaja Heikki Kovalainen, ex-lentopalloammattilainen Riikka Lehtonen ja Euroopan mestari Olli-Pekka Karjalainen.
Yhteistyön myötä syntyi uutta ainutlaatuista urheilukulttuurisisältöä videosarjan muodossa, joka saatiin Tahdon pääkumppanin Sanoman sponsorointikumppanuuden hyödyntämisen osaamisella ja Iltasanomien mediaratkaisulla kohderyhmän tietoisuuteen, vahvistamalla yhteistyön tavoitteen mukaisia pääviestejä.

Sponsoroinnin suunnittelu

Yhteistyön tavoitteena oli vahvistaa urheilukulttuurisisällöllä Taksi Helsingin brändimielikuvaa luottamuksen, turvallisuuden ja laadun näkökulmasta siten, että:

  1. yhteistyön brändiviesti tavoittaa laajasti
  2. yhteistyö houkuttelee kohderyhmää yhteistyösisältöjen pariin
  3. yhteistyösisällöt ovat niin kiinnostavia, että erottuvalla tavalla pitävät yhteistyöstä kiinnostunutta kohderyhmää otteessaan ja viettävät sisältöjen parissa aikaa, jotta brändin luottamusta, turvallisuutta ja laatua voidaan vahvistaa.

Toteutus

Yhteistyön pääsisällöksi muodostui videosisältösarja urheilijamestareiden taksimatkasta kohti Tahtoa. Laadukas ja turvallinen taksimatka herättää usein miellyttävän keskustelun matkustajan ja ammattitaitoisen kuljettajan välille. Tämä herkkä tilanne haluttiin taltioida. Videosarjan tuottajana toimi Snou Creative Oy, joka on erikoistunut urheilun liikkuvan kuvan sisältöjen toteuttamiseen.

Yhteistyö lanseerattiin samassa yhteydessä, kun ensimmäinen F1 tähti Heikki Kovalaisen video julkaistiin IS.fi:ssä. Mediaratkaisuna toimi natiiviartikkelit, jotka koottiin yhdeksi Taksi Helsingin ja Tahdon yhteistyösivustoksi. Kaikkia videotarinoita tuki laadukkaasti toteutettu natiiviartikkeli tekstimuodossa. Natiiviartikkeli kertoi videon tarinan, joka oli yhdistetty Tahdon ja Taksi Helsingin yhteistyöhön. Kampanja kesti noin kuukauden, joiden aikana julkaistiin uusi video aina viikon välein ja vielä ensimmäisenä julkaistu Heikki Kovalaisen tarina vielä toiseen kertaan kampanjan lopuksi.

IS.fi natiivikampanjan lisäksi urheilijamestareiden yhteistyösisältöjen tiiseröintisisältöjä julkaistiin Taksi Helsingin ja Tahdon omissa kanavissa.

Linkit is.fi natiiviartikkeleihin ja videojaksoihin:

Heikki Kovalaisen koskettava taksimatkakeskustelu: ”Ammattimiehen kyydissä on hieno olla” - Taksi Helsinki - Ilta-Sanomat

Suomen menestyneimpiin lentopalloilijoihin lukeutuvan Riikka Lehtosen taksimatka - katso kuljettajan kanssa käyty keskustelu - Taksi Helsinki - Ilta-Sanomat

Euroopan mestari Olli-Pekka Karjalaisen tunteikas taksimatka: ”Vaikka pahin kilpailuntarve jäi urheilu-uralle, onnistumisia kaipaa edelleen" - Taksi Helsinki - Ilta-Sanomat

Sponsoroinnin onnistumisen arviointi

Yhteistyökampanjan tulokset olivat erinomaiset.

Tavoite 1, yhteistyön brändiviesti tavoittaa laajasti --> Tulos 1: Yhteistyö tavoitti miljoonayleisön

Tavoite 2, yhteistyö houkuttelee kohderyhmää yhteistyösisältöjen pariin --> Tulos 2: Yhteistyösisällön parissa IS.fi:ssä vietti aikaa yhteensä 100 000 lukijaa.

Tavoite 3, yhteistyösisällöt ovat niin kiinnostavia, että erottuvalla tavalla pitävät yhteistyöstä kiinnostunutta kohderyhmää otteessaan ja viettävät sisältöjen parissa aikaa, jotta brändin luottamusta, turvallisuutta ja laatua voidaan vahvistaa. -->Tulos 3: Kolmea 5 min pituista videojaksoa katsoi yhteensä 20 000 katsojaa. Mainonnan havainneiden keskuudessa 73% koki sen vaikuttaneen positiivisesti Taksi Helsingin brändimielikuvaan.

Sanoman mediakampanjan yhteydessä toteutettiin myös laajempi Taksi Helsingin bränditutkimus, joka toimii mittarina myös tulevien sisältöjen suunnittelussa ja yhteistyön mediavalinnoissa.