Kuvaus

Seitsemänvuotias Jimi Toivonen lyyhistyi lattialle yhtenä iltana hampaita pestessään. Jimi oli innokas jalkapalloilijan alku, mutta rakas harrastus joutui tauolle, kun hänellä todettiin harvinainen Guillain-Barrén oireyhtymä, joka vei häneltä kävelykyvyn. Edessä oli pitkä kuntoutus. Jimin omalla joukkueella ja sen valmentajilla mm. entisellä FC Lahden pelaajalla Drilon Shalalla on ollut suuri merkitys Jimin kuntoutuksessa.

FC Lahti ja Invalidiliitto kertoivat seitsemänvuotiaan Jimin tarinan täysin uudella tavalla. Koko FC Lahden edustusjoukkue oli sydämellä mukana toteuttamassa Jimin lempituuletusta Veikkausliigan ottelussa. Jimin tarina kosketti monia ja tarina kiinnosti lähes kaikkia valtakunnallisia medioita. Jimi on parantunut sairaudesta, mutta kuntoutus jatkuu yhä.

Sponsoroinnin suunnittelu

Moni lapsi ja nuori jää tavallisten pihapelien ja urheilukenttien ulkopuolelle. FC Lahti kertoi Jimin tarinan yhdessä Invalidiliiton kanssa, jotta myös liikuntarajoitteiset lapset voivat kokea osallisuutta ja liikunnan riemua urheilun parissa. Puuttumalla epäkohtiin, on mahdollista ehkäistä eriarvoistumista, joka luo jännitteitä, syrjäytymistä tai kiusaamista. FC Lahti lisäsi yhteistyöllään Invalidiliiton kanssa tietoisuutta siitä, että jalkapallo kuuluu kaikille.

Jimin tarina oli yksi iso osa koko kampanjaa. FC Lahti toteutti koko kauden kestävän yhteistyön yllä olevan teeman mukaisesti. Kampanjan nimi oli #PääseeköPeliin #EiTekosyitä.

Toteutus

Koko ajatus lähti siitä, että FC Lahden miesten edustusjoukkue tekee Jimin lempituuletuksen, kun pelaajat tekevät maalin Veikkausliigan ottelussa. Video kuvattiin etukäteen ja videolla oli mukana Invalidiliiton tsemppilähettiläs paralympiamitalisti Henry Manni, joka toteutti yllätyksen. Sitten vain aloimme odottamaan sitä maalia... Olimme neljän ottelun maalittomassa putkessa, joten jännitys oli suuri. Maali tuli onneksi heti seuraavassa kotiottelussa FC Hakaa vastaan ja pelaajat toteuttivat tuuletuksen kunnianosoituksena Jimille. Kukaan ei siis tiennyt tarinasta tai tuuletuksen taustasta mitään. Paljastimme tarinan 1.7. seuraavassa kotiottelussamme KuPS:a vastaan.


Koko KuPS-ottelun markkinointi oli rakennettu kampanjan ympärille. FC Lahti pelasi otteluissa erikoispaidoilla, jotka huutokaupattiin ottelun jälkeen ja rahat lahjoitettiin Invaliidiliiton asennevaikuttamiseen ja syrjinnän vastaiseen työhön. Jimi oli vastaanottamassa pelaajat ottelun alussa ja hän toi yhdessä Henry Mannin kanssa ottelupallon kentälle. Jimi ja Manni saivat myös valita ottelun parhaan pelaajan ja jakaa palkinnot. Jimi sai ottelun jälkeen myös oman suosikkipelaajansa paidan muistoksi päivästä.


Ottelutapahtumassa näytimme Jimin tarinan paikalla olleelle yleisölle. Jaoimme videon myös kaikissa omissa kanavissamme. Sekä Yle että Ruutu televisioivat ottelun suorana ja näyttivät juhlallisuudet ja Jimin tarinan ympäri Suomea. Lisäksi Yle haastatteli puoliajalla Henry Mannia. Jimin tarina pyöri Ruudun tauko-ohjelmana vielä kaksi seuraavaa ottelukierrosta kaikkien ottelupaikkakuntien lähetyksissä. FC Lahden pelaajat tutustuivat kampanjaan liittyen erilaisiin rajoitteisiin ja kokemus oli koko organisaatiolle avaava. Näin ollen saimme kaadettua Jimin tarinan kautta raja-aitoja jalkapallokentän ympäriltä.


Jimi itse kommentoi suurta päivää: "Minulla ei tule enää ikinä olemaan mitään näin kivaa tekemistä".

Sponsoroinnin onnistumisen arviointi

Onnistuimme kampanjassa erinomaisesti. Hyödynsimme paljon olemassa olevia kumppanuuksia toteutuksessa. Videon tuotantokustannukset olivat ainoa merkittävä kulu.


Tavoitteena oli, että tarina saisi mahdollisimman paljon huomiota. Veikkausliiga auttoi myös tarinan eteenpäin viemisessä valtakunnallisesti. Silti emme osanneet odottaa, että tarina saisi näin paljon huomiota. Jimin tarina oli myös FC Lahden ylivoimaisesti suosituin somepostaus kaudella 2023. Jimin tarina tuli tutuksi yli puolelle miljoonalle suomalaiselle. Saamamme palaute on ollut erittäin positiivista.


Jimin tarinalla ja FC Lahden koko viime kauden vastuullisella kampanjoinnilla oli myös suuri merkitys siihen, että FC Lahti on ensimmäisiä Veikkausliiga-joukkueita, joka on rakentanut oman vastuullisuusohjelman, PALLO ON MEILLÄ. Itse ohjelma otettu loistavasti vastaan ja ohjelmassa on mukana edelleen Invalidiliitto. Tarina jatkuu ja haluamme tulevaisuudessakin olla purkamassa raja-aitoja.