Kuvaus

Jalkapallon alle 19-vuotiaiden EM-lopputurnaus kokosi heinäkuussa Seinäjoelle ja Vaasaan yhteensä lähes 40 000 katsojaa, ennätysmäärän mediaa, satoja vapaaehtoisia sekä ikäluokkansa parhaat jalkapalloilijat kahdeksasta Euroopan huippumaasta.U19-kisat onnistuivat luomaan aitoja kohtaamisia, saumatonta yhteistyötä ja pysyviä toimintatapoja niin isäntäkaupunkien kuin eri toimijoiden välille, sekä paikallisella että kansainvälisellä tasolla.Tapahtuma oli esimerkki siitä, mitä yhteistyö kaupunkien ja yhteistyökumppaneiden kanssa voi parhaimmillaan olla.Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun turnauksen kaikki 16 ottelua pelattiin jalkapallonurmella ja vain kahdella stadionilla. Tämä mahdollisti voimavarojen kohdistamisen mm. tapahtumatoreihin, joiden avulla turnaus tarjosi elämyksiä yleisölle myös stadionien ulkopuolella.Turnaus sai Ekokompassi-sertifikaatin tunnustuksena ympäristöohjelmasta ja ekologisista valinnoista turnauksen järjestelyissä.

Sponsoroinnin suunnittelu

Toteutus

Sponsoroinnin onnistumisen arviointi