Kuvaus

Valtteri Bottas Duathlon kisattiin 19.8.2018 Liikuntakeskus Pajulahdessa. Lahden Nastolasta kotoisin olevan Formula 1 -kuljettaja Valtteri Bottaksen aloitteesta syntynyt tapahtuma järjestettiin hänen kotimaastoissaan nyt toista kertaa. Tapahtumalla Valtteri haluaa innostaa perheitä liikkumaan ja viettämään enemmän aikaa yhdessä. Pajulahden isolle nurmikentälle rakentunut kisakeskus houkutteli yli 3500 vierasta eri aktiviteetteihin ja kannustamaan miesten, naisten ja perhesarjan osallistujia.CNN kuvasi tapahtumaa ja ohjelman avausviikonlopun jälkeen sen on nähnyt jo yli 50 miljoonaa ihmistä ympäri maailman. Tapahtuman tuotoista jaettiin 10 000 euroa Starlight Children´s Foundationille, jonka avunsaajina ovat vakavasti sairaat lapset ja heidän perheensä. Tapahtuma järjestetään jälleen ensi vuonna 18.8.2019.

Sponsoroinnin suunnittelu

Toteutus

Sponsoroinnin onnistumisen arviointi