Kuvaus

Tapahtuma itsessään ylitti kovatkin ennakko-odotukset.
Palaute eri osapuolilta, niin Volvon jälleenmyyjiltä, kuin yhteistyökumppaneilta oli ylitsevuotavaa.

Tapahtumalle asetetut laadulliset ja määrälliset tavoitteet ylittyivät reippaasti.

Tapahtuma esiteltiin erinomaisena esimerkkinä myös koko Volvon globaalissa kanavassa.

Volvon jälleenmyyjille lähetetyn tapahtumakyselyn tulos oli lähes täydellinen, 4,86/5,0 (kokonaistyytyväisyys tapahtumasta).

Sponsoroinnin suunnittelu

Tavoitteena oli edistää Volvoon uutta strategiaa: sähköistyminen, kestävä kehitys, kasvu ja online.



Toteutus

Volvon omissa tiedoituskanavissa ja kuukausikatsauksissa tapahtumaa nostettiin esille 6 viikon ajan lähes päivittäin.
Tapahtuman yhteistyökumppanit sitoutettiin suunnitellun alkuvaiheessa mukaan. Tapahtuman sisältöä ja markkinointia tehtiin yhteistyössä.
Yhteistyökumppanit: Volvia/IF vakuutus, Santander, Michelin, ALD Automotive, Eltel.
Yhteiset jatkotapahtumat jatkoivat myös näkyvyyttä koko vuoden 2022 ajan.

Tapahtuma sai erittäin hyvää näkyvyyttä paikallisessa mediassa

Sponsoroinnin onnistumisen arviointi

Volvon strategian lanseeramisessa ja edistämisessä onnistuttiin erinomaisesti.
Tapahtuma näkyi myös paikallisessa mediassa. Ja kaupunkilaisilta tuli myös ihailevia reaktioita esim.pitkistä sähköautoletkoista.