Sponsorointi & Tapahtumamarkkinointi ry palkitsi torstai-iltana Sponsorointi & Tapahtumat Awards -juhlassa ansioituneita sponsorointitekoja ja tapahtumia. Vuoden sponsorointiteoksi valittiin Alepa-fillarit, jonka tuomaristo nosti kirkkaimmalle paikalle yhteensä 44 kilpailuun osallistuneen sponsorointiprojektin joukosta. Vuoden tapahtumaksi valittiin The Gas Fest 15 ehdokkaan joukosta.Yleisöäänestyksessä sponsorointikategorian voittaja oli Taloon.com x Biisonimafia 40 %:n ääniosuudella ja tapahtumakategorian voittaja oli Valtteri Bottas Duathlon 16 %:n ääniosuudella. Kaikkiaan ääniä annettiin 18 586.SJTM:n kutsuma asiantuntijaraati kiitteli projektien tasoa ja mielenkiintoisia toteutuksia, joita Suomessa tehdään.– Hienoimman ja heikoimman suorituksen välillä on varsin suuri gäppi, mutta ilokseni voin todeta, että parhaat olivat parhaimmillaan briljantteja. Taso on yleisesti ottaen noussut. Tämä aika ja käytettävissä olevat teknologiat antavat sekä tapahtumille että sponsoroinnille mahdollisuuden toteuttaa kirkasta markkinoinnillista tehtävää. Tärkeimmäksi kotiläksyksi jää töiden vielä parempi dokumentointi tavoitteiden ja tulosten osalta, totesi tuomariston puheenjohtaja Eka Ruola.Alepa-fillarit valikoitui voittajaksi, sillä ne ovat muuttaneet kaupunkikulttuuria, helpottaneet ihmisten liikkumista pääkaupunkiseudulla sekä parantaneet kuluttajien mielikuvaa Alepasta. Alepa-fillareiden tunnusluvut ovat poikkeuksellisen hyvät: Sponsor Insightin tutkimuksen mukaan peräti 68 % pääkaupunkiseudun asiakkaista muisti Alepan sponsoroivan fillareita. Yhteistyössä markkinointitoimistona on Carat Finland.Alepa-fillarit valittiin myös Vuoden vastuullisuuskampanjaksi.– Alepa-fillarit-case polki kovaa vauhtia raatilaisten sydämiin. Kaikkien kädet nousivat. Kulttuurirelevantti ja vahvasti ajassa kiinni oleva ajatus ja asianmukainen toteutus, kommentoi Ruola voittajaa.– Alepa-fillarit on Alepa-brändin ytimessä, sillä Alepa on aina fillarimatkan päässä. Todella upeaa saada arvostusta ammattilaisilta, kommentoi HOK-Elannon viestintä- ja markkinointijohtaja Tuomas Ahola.The Gas Fest voitti kolme palkintoa: Vuoden tapahtuma, Vuoden B2B-tapahtuma sekä Vuoden kansainvälinen toteutus.The Gas Fest on Wärtsilän tapahtuma, jonka tavoitteena oli synnyttää globaalin kaasutoiminnan toimialafoorumi ja kerätä yhteen tärkeimmät päätöksentekijät keskustelemaan tulevaisuudesta. Gas Festiä on luonnehdittu globaalissa kokemuksellisen markkinoinnin kentässä pitkään odotetuksi B2B-tapahtumien disruptoijaksi ja todelliseksi vaikutusalustaksi pelkän tapahtuman sijaan. Tapahtumatoimistona oli Woltti Group.– Gas Festiä voi luonnehtia yhdellä sanalla: maailmanluokkaa. Rima on ollut korkealla koko matkan. Case-esittelyssä näkyi vahvasti paitsi tapahtuman työläys ja vaativuus myös sen suuri kaupallinen merkitys, sanoi Ruola.Alepa-fillarit tulee saamaan huomiota myös kansainvälisesti, sillä se kilpailee Suomen edustajana Euroopan parhaan sponsorointiprojektin tittelistä. The Best of European Awards palkitaan 28.2.2019 Euroopan sponsorointiyhdistyksen (ESA) gaalassa Lontoossa.Vuoden Sponsorointiteko ja tapahtumat 2018 -palkinnot:Vuoden sponsorointiteko: Alepa-fillaritVuoden sponsorointikohde: Amos RexVuoden sponsori: Neste OyjYleisöäänestys sponsori: Taloon.com x BiisonimafiaYleisöäänestys tapahtuma: Valtteri Bottas DuathlonVuoden vastuullisuuskampanja: Alepa-fillaritVuoden urheilusponsorointi: Toyotan Start Your Impossible -liikeVuoden kulttuurisponsorointi: Fortum Singalong ShuttleVuoden kansainvälinen toteutus: The Gas FestVuoden tapahtuma: The Gas FestVuoden B2B-tapahtuma: The Gas FestVuoden B2C-tapahtuma: UrheilugaalaAmmattilaisten valinta (paikan päällä äänestetty): MAMMA MIA! -musikaaliKunniamaininta Vuoden vastuullisuuskampanja: Pitäjänmäen nuorisotalon uudistusKunniamainintaVuoden urheilusponsorointi: Maailman suurin joukkuekuva – Helsinki Cup ja Helsingin kaupunkiKunniamainintaVuoden kulttuurisponsorointi: SANNI / Aku AnkkaKunniamainintaVuoden kansainvälinen toteutus: Finlandia by Forest MachinesKunniamainintaVuoden B2C-tapahtuma: MAMMA MIA! -musikaaliKunniamaininta Vuoden B2B-tapahtuma: KONE VR Escalator

The Gas Fest palkittiin Vuoden tapahtumana, Vuoden B2B-tapahtumana ja Vuoden kansainvälisenä toteutuksena.