Kun sopimusneuvottelut ovat käynnissä, kannattaa kuitenkin muistaa, että sponsorointia voi hyödyntää erittäin laaja-alaisesti myös muihin erilaisiin toimenpiteisiin, joista yksi tärkeä on henkilöstön sitouttaminen.

Henkilöstö ja sen kehitys ovat monen yrityksen tärkein pääoma, ja sen myötä monella alalla myös liiketaloudellisen kasvun avain. Sitoutuneet työntekijät ovat yritykselle erittäin tärkeä resurssi ja sen kautta myös kilpailuetu. Siksi onkin järkevää, että myös HR-osasto pääsee mukaan hyödyntämään tehtyjä sponsorointisopimuksia. Yksi sponsoroinnin tuloksellisuuden mittareista voi hyvin liittyä myös työnantajamielikuvaan tai henkilöstön sitouttamiseen.

Tässä jutussa on erilaisia esimerkkejä, miten henkilöstöä voi huomioida osana sopimusta, mutta kannattaa muistaa, että sponsoroinnin maailmassa vain mielikuvitus on rajana! Suosittelen lämpimästi miettimään yhdessä kumppanin kanssa, miten juuri teidän organisaationne voisi hyödyntää sopimuksia parhaiten.

 

"Kun kumppani voi hyvin, kumppanuus voi hyvin"

 

Olympiakomitean liiketoimintajohtaja Mikko Selin on sitä mieltä, että solmittu kumppanuus kannattaa mahdollisuuksien mukaan ensin lanseerata henkilöstölle, ja sen jälkeen julkaista vasta talon ulkopuolelle. ”Näin päästään alusta asti sitouttamaan henkilöstöä mukaan ja kertomaan, mistä kyseissä kumppanuudessa on kyse”, Mikko kertoo.

Olympiakomitean kanssa pyritään aina osana sopimuksia siihen, että henkilöstön hyvinvoinnin eteen tehdään asioita ja rakennetaan samalla työnantajamielikuvaa.

”Me esimerkiksi aktivoimme henkilöstöä liikkumaan, suunnittelemme yhdessä erilaisia liikuntahaasteita, järjestämme luentoja hyvinvoinnista ja ravinnosta, ja olemme mukana tuottamassa sisältöä erilaisissa teemapäivissä. Olympiakomitean ideana on, että kumppanit pääsevät hyödyntämään meidän asiantuntijoitamme osana yhteistyökumppanuutta.” Mikko avaa.

”Tempaukset saavat näkyä myös ulospäin, ja sitä varten on kehitetty erilaisia konsepteja, kuten Seurapaitapäivät ja Unelmien liikuntapäivät
Kun henkilöstö voi hyvin, yritys voi hyvin. Siinä sivussa on ajatuksena, että henkilöstö tekee työtä yhteisöllisyyden edistämiseksi ja voi olla aidosti ylpeitä omasta työnantajastaan, joka taas on parasta työnantajamielikuvaa.”

Yksi Olympiakomitean avainarvoista on myös halu pitää kumppaneista huolta. Mikko summaakin asian nin, että kun kumppanit voi hyvin, kumppanuuskin voi hyvin.

 

Myös Veikkaus hyödyntää useita sponsorointisopimuksiaan osana henkilöstöön liittyvää toimenpiteitä. ”Erilaisten sponsorisopimusten kautta saadaan henkilöstölle monenlaisia juttuja,” sponsorointitiimin vetäjä Tuomo Torkkola kertoo. ”Näitä ovat mm. urheilijoiden ja valmentajien vierailut henkilöstön tapahtumissa, erilaisten pokaaleiden vierailut henkilöstön luona (esim. Stancley Cup- ja MM-pokaali). Lisäksi henkilöstölle voidaan antaa alennuksia kumppaneiden tapahtumiin, tehdä erilasia videotervehdyksiä vaikuttajien kanssa, ja järjestää arvontoja, kuten kuukausittainen StaffiArvonta, jossa palkintoja voi olla vaikka ottelulippuja tai pelipaitoja”

 

Elokuva- ja TV-sarjojen sponsoroinnissa voidaan järjestää henkilöstölle erilaisia elämyksiä osana sopimusta. Näitä ovat mm .kuvauspaikkavierailut, henkilöstön pääseminen avustajiksi erilaisiin kohtauksiin tai vaikka elokuvan ennakkonäytökset yhdessä näyttelijöiden ja ohjaajien kanssa.

Tapahtumien puolella sopimuksissa henkilöstölle voi järjestää Tuomon mainitsemien lippualennuksien lisäksi esimerkiksi etuosto-oikeuksia, tai mahdollisuuden lähteä vaikka vapaaehtoiseksi töihin tapahtumaan.

  

Yritysyhteistyöt hyödyntävät henkilöstöä vapaaehtoisina

 

Yhä useampi yritys tarjoaa henkilöstölleen mahdollisuuden vapaaehtoistoimintaan työajalla ennalta sovitun määrän mukaisesti, esimerkiksi yhden päivän vuodessa. Vapaaehtoistoiminta edistää tutkimusten mukaan työhyvinvointia ja vähentää stressiä.

Myös monet järjestöt hyödyntävät yrityksen henkilöstöä osana yhteistöitä. WWF:n yhteistyö Stora Enson ja Tornatorin kanssa hyödynsi myös molempien yritysten henkilökuntaa, kun yhteisissä talkoissa Palosenjokea ennallistettiin lähemmäksi luonnontilaa. Molempien yritysten henkilökunta pääsi asiantuntijoiden johdolla tekemään konkreettisia toimia yhteistyön eteen, ja varmasti oppivat myös paljon lisää aiheesta ja sen tärkeydestä.   

Tämän kaltainen toiminta voisi sopia myös monelle urheilu- ja kulttuuriorganisaatiolle, joten rohkeasti vaan ideoimaan ja keksimään uusia aluevaltauksia!

Jaa myös omat parhaat ideasi, me nostamme ne erittäin mielellään.

Linkkejä ja lisätietoja: 

Liikkumalla hyvää -Olympiakomitea

WWF, Stora Enso ja Tornator

 

 

Kirjoittaja Laura Sandström on SPOT:n operaviinen johtaja ja raikkaan kaupallisuuden puolestapuhuja,