Kesäkuu on taas se aika vuodesta, kun sateenkaarilippu kokoaa alleen LGBTQ+-yhteisön Helsingissä. Tänä vuonna Karhu haluaa juhlia sateenkaareen kätkeytyviä värejä ja lippuja ja muistuttaa, että vähemmistön muodostaa rikas yhteisöjen moninaisuus.

Tämän kesän Helsinki Pride on monessa mielessä poikkeuksellinen. Tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa koko kesäkuun ajaksi yhden viikon sijaan. Moniarvoisuuden ja suvaitsevaisuuden juhla pidetään myös ensi kertaa koronan alkamisen jälkeen normaaliin tapaan. Pride-kuukausi starttasikin Karhun tukemilla historiallisilla ja erittäin menestyksellisillä Löylyn avajaisbileillä, jotka olivat aiemmista vuosista poiketen kaikille avoimet. 

Pride Helsingin vuoden teema on Kohtaamisia, jolla halutaan tuoda esiin Helsinki Pride -tapahtuman perustehtävää: ihmisten kohtaamisten mahdollistamista ja yhteisöllisyyden tukemista näiden kohtaamisten kautta. Tarve yhteisöllisyydelle on kasvanut luonnollisesti entisestään koronan myötä.

Näytä värisi ja kanna niitä ylpeästi

Karhu ottaa vuoden teemaan kantaa nostamalla LGBTQ+-yhteisön värit ja liput parrasvaloihin. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt on totuttu näkemään yhden sateenkaarilipun kautta, vaikka lippujen ja värien kirjo on valtava. Liput ja värit ovat aina olleet keskeinen osa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen alakulttuureja: ne ovat kertoneet identiteetistä ja siitä, miten ja ketä kukin rakastaa. Samalla kyse on vahvasti kohtaamisten mahdollistamisesta ja helpottamisesta.

Karhu ja Helsinki Pride rohkaisevat jokaista näyttämään ylpeästi omat värinsä  Kampanjassa nostetaan esille viisi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöä, joille kasvonsa antavat kunkin vähemmistön edustajat. Mukana ovat media-alan moniosaaja Ina Mikkola, jääkiekkoilija Janne Puhakka, Dj Sophia Wekesa, toimittaja ja juontaja Laura Haimila ja malli Kelet.

Priden pitkäaikaisena kumppanina Karhu haluaa lainata omaa mediatilaansa LGBTQ+-yhteisölle ymmärryksen ja tiedon lisäämiseksi. 

"Tänä vuonna Helsinki Priden fokus on toisten ja itsensä kohtaamisessa ja pitkän tauon jälkeen yhdessä juhlimisessa. Uusien ihmisten tapaamiseen liittyy paljon kysymyksiä omasta identiteetistä ja tavasta olla ja rakastaa. Haluamme Karhun brändillä mahdollistaa juhlahumun, mutta samalla meille on tärkeää, että voimme olla avaamassa keskustelua siitä, kuinka meidän tulisi Priden aikana nähdä iso ja moninainen joukko yksilöitä ja värejään ylpeästi kantavia ryhmiä”, sanoo Karhu-oluen tuotepäällikkö Elli Karppinen Sinebrychoffilta.”

Helsinki Pride -yhteisön puheenjohtaja Panu Mäenpää kiittelee onnistunutta yhteistyötä.

“Karhu on brändinä ja toimijana hyvin tuttu kaikille meille suomalaisille ja siksi myös Helsinki Pride -yhteisölle tärkeä kanavana viestin viemiseen. Karhun kanssa tehtävä yhteistyö on ollut yhteisöllemme erittäin tärkeää, varsinkin siksi, että olemme saaneet viestimme transoikeuksien edistämisestä näin näkyville.”

Mäenpää mainitsee myös historialliset avajaisbileet esiin osana vuoden yhteistyötä.

“Emme ole aiemmin tehneet avajaisten kohdalla yhteistyötä kenenkään kumppanin kanssa. Tämä oli rohkea kokeilu molemmin puolin, ja oli mahtavaa nähdä tapahtumapaikka täynnä ihmisiä, joille yhdenvertaisuuden edistäminen on erittäin tärkeää. Olemme kovin kiitollisia Karhulle tämän mahdollistamisesta, kuten paikan päällä yleisölle totesinkin.”