JP, Mitä kuuluu nyt?

Viimeisiä viedään eli käynnissä on ennen kesälomia auki jääneiden sponsorineuvotteluiden loppuun vieminen. Aikaa tässä on noin kuukausi ja sitten minun duunit Hiihtoliitossa ovat paketissa. Tilanne sponsorimarkkinassa on nyt haastava, vaikka valoa tunnelin päässä tuntuisi kuitenkin olevan. Päivittäiset uutiset muutosneuvotteluista ja konkurssien määrän kasvusta saavat monet yritykset varovaisiksi, mutta uskon että tilanne paranee loppuvuotta kohden. Kädet ovat siis täynnä vielä lumilajien juttuja.

Sinulla on ollut mittava ura sponsoroinnin ja tapahtumien parissa. Kerro tiivisti, mitä kaikkea se on sisältänyt?

Jep, aika kauan tässä olen ollut toiminnassa mukana. Siihen aikaan on mahtunut urheiluseuratoimintaa, Veikkausliigan perustamisessa mukanaoloa, suurtapahtumia niin musiinkin kuin liikunnan ja urheilun saralla, yhdet Euroviisut managerin roolissa, omaa yrittäjyyttä markkinointialla vastaten mm. Pringlesin lanseerauksesta Suomeen, mainostoimistokokemusta hoitaen esim. Levin ja Vuokatin markkinointia, salibandyn MM-kilpailuja ja useammat Tall Ships Races-tapahtumat sekä nyt viimeiset kolme vuotta lumilajien ympärillä olevia kv.- ja kotimaan duuneja. Aika monipuolista on ollut, mutta myynnin, markkinoinnin, sponsoroinnin ja tapahtumien ympärille se aika on pääosin pyörinyt.

Mikä on ollut tähän mennessä kohokohta?

Vaikea kysymys, hienoja juttuja on ollut niin paljon. Ehkä HJK:n kanssa Eurocup ottelut AC Milania vastaan, ekan ison konsertin järjestäminen Olympiastadionilla, se Pringles lanseeraus, Euroviisut paikan päällä Oslossa, Tall Ships Race 2017-tapahtuman järjestäminen, kolme vuotta Levin markkinointia vetäen ja Hiihtoliiton kaupallisen toiminnan organisoiminen tiimin kanssa sekä sen menestyksekäs toteuttaminen.

Jäämme innolla odottamaan seuraavaa siirtoa – mitä toiveita tulevaa työnantajaa kohtaan?

En ole vielä hirveän tarkkaan tuota asiaa miettinyt, kun haluan ensin hoitaa Hiihtoliitto pokan kunnialla loppuun asti. Lokakuussa olisi jota tapauksessa tarkoitus joku jatkokuvio löytää. Eiköhän uuden duunin pidä liikkua samoissa kategorioissa kuin aiemmin eli myynti, markkinointi, tapahtumat, sponsorointi. Jotain noista tai duuni, jossa pääsee yhdistelemään useampaa osa-aluetta olisi mieluisin.

Kiitos ja tsemppiä matkaan!

JP:n tapaat varmasti ainakin SPOT:n tapahtumissa!

Jos kaipaa uutta uraa, kurkkaa alan avoimet työpaikat täältä!