Mitä kaikkea työsi pitää sisällään?

Hyvin laajalla skaalalla kaikkea tapahtumamarkkinointiin liittyvää. Pääasiassa vastaan asiakassuhteista ja yrityksen hallinnollisista tehtävistä, mutta koska Bom on hyvin matala organisaatio, meillä kaikki tekee lähes kaikkea. Näin ollen saatan yhtä hyvin tehdä laajoja konseptisuunnitteluja asiakasyrityksillemme kuin olla mukana operatiivisessa toiminnassa. Pääasiassa työaikani kuitenkin kuluu asiakassuhteiden hoitamisessa ja toteuttamiemme tapahtumien suunnittelussa.

MIten päädyit juuri tähän työpaikkaan?

Olen työskennellyt tapahtuma-alalla 2000-luvun alusta alkaen. Työskenneltyäni useassa eri alan yrityksessä, koin kolmetoista vuotta sitten ajan- ja itseni olevan sopivassa kohdassa oman yrityksen perustamiseen. Olen aloittanut yrittämisen jo 17-vuotiaana, perustaessani Suomen ensimmäisen hip-hop kaupan, joten yrittäjäksi heittäytyminen oli minulle luontevaa.

Millaisten sidosryhmien / verkoston kanssa teet työtä?

Asiakasyrityksemme ovat pääsääntöisesti suomalaisia- ja Suomessa toimivia kansainvälisiä suuryrityksiä. Tilaajina toimivat yleisimmin yritysten markkinoinnista tai henkilöstöstä vastaavat ammattilaiset.

Mikä on inspiroivinta työssäsi?

Monimuotoisuus ja vaihtelevuus, kahta samanlaista työpäivää ei ole. Rakastan ideoida, keksiä erilaisia visuaalisia ja toiminnallisia tapoja, joilla herätetään brändi eloon ja saadaan aikaan aitoja kohtaamisia kohderyhmän kanssa. Inspiroidun suunnattomasti myös kollegoistani ja yhteistyökumppaneistamme. Olemmse saaneet koottua ympärillemme parhaat tekijät, joiden kanssa yhdessä tekeminen on sekä ammattimaista että nautinnollista.

Miten pidät yllä osaamistasi?

Koitan olla koko ajan kartalla siinä mitä tapahtuu sekä kotimaassa että maailmalla. Olen hyvin altis kaikelle visuaalisille vaikutteille  ja kartutan ideoita matkustamalla ja kokemalla. Kollegani ovat superammattilaisia, joiden laaja osaaminen vahvistaa myös omaa tietämystäni. Näin ollen tiedän, että pystymme tarjoamaanm esimerkiksi viimeisintä teknologiaa vaikken siitä itse juuri paljoa ymmärräkään. Lisäksi pidän tiivistä yhteyttä monialalaiseen yhteistyökumppaniverkostoomme, joka varmistaa sen, että pysyn ajan tasalla niin kulttuurin, tekniikan, visuaalisuuden kuin vaikka ruokamaailmankin trendien suhteen.


Kerro joku hauska sattumus / haaste / highlight työstäsi!

Välillä tuntuu, että koko tapahtuma-ala on yhtä sattumusta ja haastetta, mutta onneksi myös niitä highlighteja. Sattumuksista tulee mieleen erään asiakastilaisuuden läheltä piti -kohtalo, jossa tapahtumapäivän aamuna saimme kuulla tilavuokraajan tehneen tuplabuukkauksen. Kyseessä oli ainutlaatuinen paikka, jonka korvaaminen ei ollut ihan yksinkertainen tehtävä. Lopulta siinä kuitenkin onnistuttiin, saimme käyttöömme yksityistilan aivan alkuperäisen tilan vierestä. Vieraat eivät edes tajunneet paikan vaihtumista, mutta henkilökunta sai tehdä aikamoisia venymisiä, jotta saimme tilan muokattua soveltuvaan käyttöön vain muutaman tunnin varoajalla.

Parhaat highligtit työssäni ovat kuitenkin ne tilanteet, jossa pitkä suunnittelu muuttuu konkretiaksi ja sen vaikutuksen näkeminen ihmisissä.

Olemme keränneet sponsorointi- ja tapahtuma-alan avoimia rekryjä sivuillemme, tutustu niihin täällä!

Voit myös ilmoittaa oman avoimen työpaikkasi mukaan!