K-ryhmä on Suomen Palloliiton pääyhteistyökumppani ja kesällä 2022 K ja Palloliitto yhdessä toteuttivat leikkimielisen jalkapallohenkisen Futiskiertue-kesätapahtuman K-ruoka- ja rautakauppojen pihoilla. Kiertue kesti kolme kuukautta, kesäkuun alusta elokuun loppuun. 


Tapahtumat liikuttivat lapsia, nuoria ja kaikenikäisiä lapsenmielisiä. Futistapahtumassa pääsi testaamaan palloilutaitoja ja sai kisata kaveria vastaan futisdartsissa, pöytäfutiksessa ja tasapainoilussa. 


Myös Huuhkajien ja Helmareiden maskotit Bubi ja Helmi kiersivät tapahtumissa mukana. Tapahtumassa sai kuvauttaa itsesi ihanien maskottien seurassa! 


Tapahtumat järjestettiin yhteistyössä paikallisten K-kauppiaiden ja urheiluseurojen kanssa. Kesän aikana Futiskiertue rantautui yhteensä 18 ei K-kaupan pihalle. 


”Olemme saaneet pelkästään positiivista palautetta kiertueesta, ja näyttääkin siltä, että (kahden koronavuoden jälkeen) tällaisia hyvänmielen koko perheen tapahtumia tarvitaan. Futiskiertue sai myös erittäin hyvää näkyvyyttä somessa. Asiakkaat olivat ilahtuneita siitä, että K-kauppojen pihoilla pääsi tutustumaan lajiin ikään ja taitoon katsomatta. Tavoite oli myös kannustaa uusia harrastajia jäsenseuroihin. Oli ilo päästä viemään kannustamisen sanomaa ja liikunnan iloa urheilukenttien ulkopuolelle. Tulemme toteuttamaan Futiskiertueen myös ensi vuonna” Kristiina Seppä K-ryhmästä kertoo. 


”Myös Palloliitossa olemme iloisia Futiskiertueen positiivisesta vastaanotosta. Paikalliset K-kauppiaat ja jalkapalloseurat heittäytyivät innolla näiden iloisten tapahtumien järjestelyihin mukaan” Elina Ojala Palloliitosta iloitsee.